Viime viikko meni lähes kokonaan taas kirjastolla vääntäen kasaan kenttätyötä. Välillä turhautumisen aste ruotsiksi kirjoittamisen kanssa nousi huippulukemiin, mutta saatiin kuin saatiinkin palautettua työ ajallaan. (Mitä nyt viime yönä hiottiin sitä lähes puoli neljään asti yöllä!)
Kun koko viikko oli enemmän tai vähemmän aika tylsä, päätettiin lähteä pienellä päiväretkelle Malmöhön lauantaina. Kauhean suuria suunnitelmia ei Malmön varalle ollut vaan tarkoituksena olikin vain käppäillä ympäri kaupunkia ja tutustua paikkoihin. Kaiken sen negatiivisen uutisoinnin jälkeen, jota Malmöstä on kuullut, oli odotukset kaupungin osalta aika matalalla. Mutta todellisuudessa Malmö osoittautuikin todella kauniiksi, virkeäksi ja mielenkiintoiseksi kaupungiksi! Malmön vanhan kaupungin Lilla torget muistutti todella paljon mielestäni Tallinnan vanhaa kaupunkia ja Triangelnin ympärillä vaikutti olevan aika hyvät shoppauspaikat. Ensi kerralla olisi kiva käydä ainakin vielä Malmöhus Slottin alueella.
Malmön ravintolatarjonta osoittautui myös varsin monipuoliseksi. Varsinkin etnisiä ravintoloita on kaupunki pullollaan ja niiden lisäksi kaupungista löytyy paljon pieniä ja mielenkiintoisia ravintoloita. Pöytävaraus on hyvä tehdä, jos haluaa johonkin keskustan suosituista paikoista. Me saatiin varattua pöytä Mrs. Brown -nimisestä ravintolasta (Storgatan 26), joka osoittautui oikein hyväksi bistro-henkiseksi paikaksi! Ruokaa tilattiin sitten juomienkin edestä, sillä automatka odotti vielä ruokailun päätteeksi.
|
Turisti ja sen Lonely planet |
|
<3 |
|
Lilla Torget |
Ruotsalaiset on kyllä aikamoisia terassi-ihmisiä! Täällä on monessa paikassa terassit vielä auki näin Lokakuun lopullakin. Lilla Torgetin terasseilla oli kyllä selkeesti kilpavarustelu käynnissä lämpölamppujen ja vilttien suhteen, joten terassilla istuminen luonnistui tällaiselta vilukissaltakin oikein hyvin.
|
Grön sallad på tama och vilda örter, med bakad äggula |
|
Skånska morötter med sikrom och hummerbuljong |
|
Biff och nacke av Friskartorpsoxe med gott mos på pumpa och potatis, i mustig oxsvanssky |
|
Fruset Ingrid-Marie med kolagrädde |
Tämän viikon jälkeen on ensimmäinen kurssi paketissa ja viikonloppuna saan mun pikkuisen veljeni tänne kylään! ;)
Hejdå!
-Milka
Oli kiva katella kuvia, kun tuo Mälmö on ollut vähän kuin mun kotihuudeja aikanaan :) Se on kiva kaupunki! Ja siistiä, kun kirjottelet ahkeraan niin pysyy kärryllä sun menosta siellä! keep up the good work ;)
VastaaPoista//Erika
Joo siis niin paljon kivempi kaupunki kun mitä odotin! Pitäis mennä vaan vielä vähän pidemmäksi aikaa, koska ei ehditty nähä ihan hirveesti yhen päivän aikana... :)
VastaaPoista